Säännöt
Yhdistyksen toimintaa ohjaavat viralliset säännöt.
#Yhdistyksen nimi ja tarkoitus
1 §
Yhdistyksen nimi on Keskustan Kärkölän kunnallisjärjestö ry.
Muissa kuin virallisissa yhteyksissä kunnallisjärjestöstä voidaan käyttää nimeä Kärkölän Keskusta.
Kunnallisjärjestön kotipaikka on Kärkölän kunta ja toimialue Kärkölä.
Suomen Keskusta r.p:a nimitetään näissä säännöissä puolueeksi, sen maakunnallista jäsenyhdistystä piiriksi ja tätä yhdistystä kunnallisjärjestöksi.
2 §
Kunnallisjärjestön tarkoituksena on:
1) yhdistää kunnan alueella Keskustan jäsenyhdistyksiä ja niiden jäseniä sekä puolueen kannattajia
2) johtaa yhdessä valtuustoryhmän kanssa Keskustan kunnallispoliittista toimintaa alueellaan sekä koota jäseniä ja kunnallisia luottamushenkilöitä toimimaan ja vaikuttamaan kunnallispoliittisten aloitteiden toteuttamiseksi,
3) arvioida yhteiskunnan kehitystä ja tulevaisuutta sekä sen perusteella tehdä aloitteita ja vaikuttaa paikallisella, maakunnallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla elinolojen parantamiseksi Keskustan periaatteiden mukaisesti,
4) tarjota jäsenille, luottamushenkilöille ja muille yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen sekä virittää kiinnostusta yhteiskunnalliseen toimintaan,
5) luoda edellytyksiä jäsenyhdistysten toiminnalle ja
6) vahvistaa kansanvaltaa, paikallista aloitteellisuutta ja yhteisöllisyyttä, suvaitsevaisuutta, hengellisiä arvoja, ihmisoikeuksien kunnioittamista sekä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, turvallisuutta ja yhteisvastuuta
3 §
Tarkoituksen toteuttamiseksi Keskustan kunnallisjärjestö:
1) pitää yhteyttä jäsenyhdistyksiinsä sekä alueelta valittuihin Keskustan luottamushenkilöihin ja huolehtii heidän mahdollisuuksistaan aatteelliseen sekä järjestölliseen koulutukseen,
2) valitsee edustajansa piiri- ja puoluekokouksiin sekä muiden yhteisöjen kokouksiin, joissa kunnallisjärjestöllä on edustusoikeus,
3) tekee aloitteita valtuustoryhmälle, piirijärjestölle, Keskustan maakuntahallitus- ja valtuustoryhmälle, puoluehallitukselle ja puoluekokoukselle sekä antaa pyydetyt lausunnot,
4) tiedottaa toiminnastaan ja yhteiskunnallisista aloitteistaan,
5) asettaa kunnallisvaaliehdokkaat, laatii kunnallisvaaliohjelman ja vastaa kunnallisvaalien hoitamisesta alueellaan
6) vastaa kansanedustajain vaalien, tasavallan presidentin vaalin, Euroopan parlamentin jäsenten vaalin, näihin liittyvien jäsenäänestysten tai esivaalien sekä mahdollisten kansanäänestysten järjestämiseen liittyvistä toimenpiteistä toimialueellaan,
7) vaikuttaa asioihin kunnallisessa ja maakunnallisessa päätöksenteossa sekä eduskunnassa ja Euroopan parlamentissa niihin valittujen Keskustan edustajien kautta,
8) tukee jäsenyhdistyksiään ja niiden jäseniä sekä kannattajia seurakuntien ja työmarkkinajärjestöjen vaalitoiminnassa sekä muussa yhteiskunnallisessa toiminnassa,
9) järjestää kokous-, koulutus-, esitelmä- ja puhetilaisuuksia, iltamia ja kilpailutoimintaa
10) harjoittaa julkaisutoimintaa sekä edistää puolueen periaatteita kannattavien sanomalehtien ja muiden julkaisujen levikkiä.
#Jäsenet
4 §
Kunnallisjärjestön jäseniä ovat rekisteröidyt Keskustan ja sen nais-, nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen jäsenyhdistykset.
5 §
Jokainen jäsenyhdistys suorittaa vuosittain kunnallisjärjestön syyskokouksessa määrättävän jäsenmaksun. Jäsenistä pidetään luetteloa.
6 §
Jos jäsenyhdistys tahtoo erota kunnallisjärjestöstä, sen tulee tehdä siitä kirjallinen ilmoitus johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittakoon eropäätöksestään edustajansa kautta kunnallisjärjestön kokouksen pöytäkirjaan merkittäväksi. Jäsenyhdistyksen eroamisesta tehdään merkintä jäsenluetteloon.
7 §
Jäsenyhdistys, jonka toiminta herättää yleistä pahennusta tai on Keskustan ohjelman, puolue-elinten päätöksien, sääntöjen tai periaatteiden vastaista tai joka aiheuttaa huomattavaa vahinkoa puolueelle tai joka ei enää täytä laissa tai puolueen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja tai joka toistuvasti laiminlyö jäsenmaksunsa suorittamisen tai muiden jäsenvelvollisuuksiensa noudattamisen, voi kunnallisjärjestön kokous johtokunnan esityksestä erottaa, ellei annetusta kirjallisesta varoituksesta ole apua.
Tällaista päätöstä varten tulee pyytää asianomaisen piiritoimikunnan lausunto.
Ennen erottamispäätöksen tekemistä on asianomaiselle jäsenyhdistykselle varattava tilaisuus selityksen antamiseen asiassa paitsi milloin erottamisen syynä on jäsenmaksun maksamatta jättäminen.
8 §
Kun jäsenyhdistys eroaa tai erotetaan kunnallisjärjestöstä, se menettää kaikki suorittamansa maksut.
Eroava jäsenyhdistys on velvollinen suorittamaan kaikki ne erääntyneet jäsenmaksut tai muut puolueen päätöksiin perustuvat erääntyneet suoritukset, jotka koskevat edellisiä vuosia tai sitä kalenterivuotta, jonka aikana eroamisilmoitus tehtiin.
#Kunnallisjärjestön kokoukset
9-15 §
Säännöt kokousten koollekutsumisesta, äänioikeutetusta edustuksesta, vuosikokouksen ja syyskokouksen käsiteltävistä asioista sekä muista kokouskäytännöistä. (Tarkempi sisältö saatavilla pyydettäessä tai virallisista säännöistä)
#Kunnallisvaalikokoukset
16-17 §
Määräykset kunnallisvaalivalmisteluista, vaaliliitoista, ehdokaslistoista sekä jäsenäänestyksistä.
#Kunnallisjärjestön hallinto
18-20 §
Johtokunnan kokoonpano, tehtävät ja päätösvaltaisuus.
#Toimihenkilöt
21-22 §
Puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin, vaalipäällikön ja rahastonhoitajan tehtävät sekä tilinpäätös.
#Yleiset säännökset
23-30 §
Nimenkirjoitus, sääntöjen muuttaminen, purkautuminen ja muut yleiset määräykset.